|
TIEDOTE 2010-04-20
JOONTAN
RAUTIO TRIO JUHLII DEBYYTTIALBUMIAAN JA KYMMENVUOTISTA TAIVALTAAN
Suomen
jazzmusiikin kärkinimiin kuuluva Joonatan Rautio Trio julkaisee
debyyttialbuminsa Commitment 28. huhtikuuta. Tenorisaksofonisti
Joonatan Raution lisäksi trioon kuuluvat rumpali Joonas Riippa
ja basisti Ville Herrala. Commitment on myös ensimmäinen
levytys PROPHONE Finnish Jazz –levymerkillä.
Commitment on jo kymmenen vuotta yhdessä toimineen trion ensimmäinen
albumi. ”Olemme ennen tätä levytystä olleet
studiossa jo kolme kertaa. Emme olleet äänityksiin niin
tyytyväisiä, että olisimme lähteneet niistä
levyä julkaisemaan. Nyt vain tuntui, että aika oli vihdoin
kypsä levyntekoon”, toteaa Rautio.
Uuden
albumin kappaleet ovat pääasiassa Joonatanin säveltämiä.
Trion alkuaikoina ohjelmisto taas koostui pelkästään
standardeista. Siksi Joonatan myös halusi kunnioittaa Commitment-levyllä
sitä mistä alkujaan lähdettiin liikkeelle, ja lisäsi
omien sävellysten joukkoon kaksi jazzstandardia Weaver of Dreams
sekä Tetragon. ”Sandardien soittaminen on merkittävä
osa jazzkulttuuria.
Itseäni kiinnostaa aina jazzmuusikoiden standarditulkinnat.
Niissä usein soittaja punnitaan sekä taidoiltaan että
persoonalliselta ilmaisultaan”.
”Commitment-levyn
tunnelman voisi kuvailla olevan yhtä aikaa sekä jazztraditionaalinen
että uniikki. Trion soitossa ja levyn soundissa on lämpöä,
rentoutta ja avaruutta. Ilmaisussa on samalla tietyyä määrätietoisuutta
sekä rytmistä juurevuutta ja vahvuutta.”Rautio painottaa
saksofonitrion kokoonpanon ainutlaatuisuutta: ”Fonitrion kanssa
soittaminen on todella antoisaa ja miellyttävää,
koska kokoonpano antaa tilaa jokaiselle soittajalle tuoda esiin
mahdollisimman paljon omaa persoonallista ilmaisuaan. Tämän
riisutun kokoonpanon kanssa soittaminen on tuonut esiin sitä,
millainen olen soittajana pohjimmiltani. Soittaminen Joonaksen ja
Villen kanssa on todella terapeuttista ja kasvattavaa. Koen, että
juuri heidän kanssaan ja tällä kokoonpanolla soitan
kaikkein vapautuneimmin.”
Joonatan
Rautio on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran suomalaisen
jazzmusiikin saralla. Rautiolle ollaan myönnetty useita palkintoja
ja hän on saanut Pori Jazz Vuoden taiteilija -tunnustuksen.
Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Jim Beardin, Randy
Breckerin, Jon Balken, Jukkis Uotilan, Anders Jorminin ja UMO Jazz
Orchestran kanssa, sekä johtanut useita omia kokoonpanoja.
Rautio myös opettaa saksofoninsoittoa Sibelius-Akatemiassa.
Joonatan Rautio Trio juhlii
kymmenvuotista taivaltaan Commitment-albumin julkaisukeikalla Ravintola
Juttutuvassa, Helsingissä, 28.4. klo 21.00
www.joonatanrautio.com
www.myspace.com/joonatanrautio
www.prophonerecords.se
www.naxosdirect.fi
Tiedotus:
Annika Koivisto
Tuotepäällikkö
e-mail: annika.koivisto@fg-naxos.fi
puh. 050-3644477
|