AJANKOHTAISTA

Osmo Vänskän paluu Sibeliuksen sinfonioiden pariin
2012-02-09
Osmo Vänskän ja Minnesotan orkesterin odotetun uuden Sibeliuksen sinfonioiden levytyssarjan ensimmäinen julkaisu sisältää Sibeliuksen sinfoniat nro 2 ja 5, jotka kuuluvat säveltäjän suurimpien mestariteosten joukkoon. Vänskän 15 vuoden takaiset tulkinnat Sibeliuksen sinfonioista yhdessä Sinfonia Lahden kanssa ovat useiden levypalkintojen ohella nousseet Sibeliuksen sinfonioiden standardiäänitteiden aseman.
Sibeliuksen aivan 1900-luvun alussa kirjoittama toinen sinfonia on toiminut monille johdatuksena Sibeliuksen sinfonioihin sekä säveltäjän musiikin maailmaan. Se on Sibeliuksen sinfonioista laajamuotoisin, ja uhkuu nuoruuden dramatiikkaa ja voimaa. Sibeliuksen ensimmäisen maailmansodan aikoihin säveltämä viides sinfonia on Sibeliuksen kypsä ja jalo, kokonaisuudessaan hiottu mestariteos, jossa pienet musiikilliset aiheet kasvavat asteittain ikään kuin suuriksi virroiksi, jotka yhdistyvät lopulta valtamereen.
Osmo Vänskä nousi 1990-luvulla kansainväliseen tietoisuuteen BIS:in kanssa tekemillään Sibelius-äänitteillä, joita on myyty jo yli miljoona kappaletta. Vänskä toimi Sinfonia Lahden ylikapellimestarina 20 vuoden ajan (vuosina 1988-2008), ja on sittemmin jatkanut uraansa täysipainoisesti Minnesotan orkesterin kanssa. Yhdessä Minnesotan orkesterin kanssa 2000-luvulla tehty Beethovenin sinfonioiden levytyssarja sai viimeisen julkaisun osalta mm. GRAMMY-ehdokkuuden vuonna 2007. Vänskän vuonna 2003 alkanut menestyksekäs yhteistyö Minnesotan orkesterin kanssa on jatkumassa ainakin vuoteen 2015 asti.
